Sisäministeri Kai Mykkänen, oikeusministeri Antti Häkkänen ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen asettivat työryhmän 14.11.2018 laatimaan ehdotuksia rikoslailla rangaistavan "vihapuheen" ja lailla kielletyn häirinnän tehokkaammaksi kitkemiseksi mm. nettikeskusteluun:
Huomionarvoista on mm. se, että "vihapuhetta" ei ole laissa lainkaan määritelty ja yksilöity ja se on taannut ja antanut tuomioistuinlaitokselle täydellisen mielivallan sitä "tulkittaessaan"?
Tuosta mielivallasta olemme viimepäivinä saaneet huomata mm. valtakunnansyyttäjän käynnistämän rikostutkinnan kansanedustaja Päivi Räsäsen 15 vuotta sitten tekemään oman vakaumuksen mukaisesta Raamatun tulkinnasta, johon valtakunnansyyttäjä lähti tulkitsemaan "omaa rikoslakiaan", siis soveltamaan 2011 voimaantullutta rikoslakia "kiihottamisesta kansanryhmää" vastaan - kirjoitukseen 2004, eli 7 vuotta siitä, ennen kuin oli rikospykälä keksitty ja ei siis ollut tekohetkellä edes rikos. Oikeusvaltiossa on keskeisenä ja vahvana periaatteena ollut se, että "taannehtivaa rikoslakia ei ole" ja vielä tähän asti sitä on noudatettu paitsi "sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä" - Neuvostoliiton valvontakomission alla, säädettiin jälkikäteislaki, että Risto Ryti & co saatii tuomittua..?




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti