Translate

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Anneli Auerin piina jatkuu!



Suomen oikeusvaltioimagolle vaarallisen Anneli Auerin (s. 1965) "kiirastuli" jatkuu ainakin siihen saakka, kunnes Turun hovioikeus antaa päätöksensä eli 28.6.2013 mennessä. Jutussa oli tänään asianosaisten loppulausunnot salaiseksi julistetussa istunnossa.

Viimevuoden kesäkuussa Anneli sai 7 vuoden ehdottoman vankeustuomion  ja kumppaninsa Jens Kukka 10 vuoden tuomion lasten seksuaalisesta hyväksikäyttämisepäilystä- ja väitetyistä pahoinpitelyrikoksista!

Nämä epäilyt- ja syytteet oli suoraa seurausta siitä, että Annelia epäiltiin miehensä surmasta, josta hovioikeus hänet sittemmin vapautti.

Syyttäjä ehti jo epäillä ja julkisesti leimatakin Annelia joksikin "rituaalimurhaajaksi ja saatanan palvojaksi"?

Turun hovioikeuden päätös pitää Annelia vangittuna tuomioon ja sen julistamiseen asti oli odotettu, mutta suuri yleisö ja Suomen kansa odottaa nyt hovioikeudelta sellaista tuomiolauselmaa ja tuomion julkista selostusosaa, ettei kansalaiselle jää "järkevää epäilyä siitä, miten asiassa on tuomittu"! 


Toivon voimia Annelille..

torstai 11. huhtikuuta 2013

Vladimir Putin ja koirat.



Koira kuin isäntänsä tai isäntä kuin koiransa. Upea Kaukasian paimenkoira ja kokoa on!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

EIT:n Suomea koskeva ratkaisu yksityiselämän suoja contra isyyden vahvistaminen.

                   
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu 29.1.1013, jolla tehtiin tyhjäksi Suomen KKO:n 2012:11 ennakkopäätökseen sisällytetyt "porsaan mentävät aukot"!