Translate

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Mikko ja joulupukki?








Mikko Paatero, tuo jämpti ja tunnettu "rajoitusten mies", ehdottaa pukin tavattuaan ja kinkun syötyään, että "suomeen pitäisi nyt perustaa erityinen "kodinturvajoukot" ja siis jonkinlainen poliisin irrallinen "apupoliisi". Hän ehdottaakin kansalaisilta nimiehdotuksia näille (kodinturvajoukoilleen). Erkki heittää tässä ehdotuksensa: "himapoliisi"..

Naapurit saisivat nyt poliisivaltuudet, joten putkareissut sujuisivat entistä vaivattomammin ja poliisia ei tarvitsisi vaivata kiireellisiltä töiltään ym, vaan yhteisöllisyyden huumassansa naapuri hoitelisi hommat himaan..

Tuon alustuksen voinee käydä lukemassa Ilta-Sanomista tai Mikon himasivuilta www.poliisi.fi.

Tuossa yläkuvassahan näkyy, kun pukkikin on jo heittänyt "kädet pystyyn"..

Tuosta Mikko Paateron "yhteisöllisyydestä" olen minäkin viimeisen 1½ vuoden aikana näissä blogeissa hieman kirjoitellut ja kotipoliisin lähempään työskentelyyn lukija voi tutustua: http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/ ja sieltä (Lehdet 1988-2001).

Joulupukki on varmasti nyt hieman väsynyt, muistaessaan kaikkia maailman lapsia ja Petterikin on kauralyhtynsä ansainnut. Pukille voimia tulevalle vuodelle..









perjantai 19. lokakuuta 2012

Ei sittenkään, vaikka kuinka väännettiin?

Suomi ei päässyt YK:n turvaneuvoston jäseneksi, vaikka lobbasi sitä vuosikaudet, mutta einomies sanoo sen vittumaisesti, että ei ole ulkosuhteet kunnossa, niin Venäjään, kuin USA:hankaan!

Tämä on se roti, jota ei haluta tunnustaa, mutta nyt se on oikekasi todettu!!

Syyttömänä tuomittu ja jo kertaalleen vapautettu Anneli Auerin tapauksessa KKO antaa tänään ratkaisunsa ja toivon kaikille osapuolille voimia olkoonkin päätös sitten sitä sun tätä...

Jatketaan***

(Päivitys 20.10.12), HS:n pääkirjoitus tänään:

"YK-äänestys koetteli Suomen omakuvaa

Suomessa on reagoitu hämmentävän voimakkaasti siihen, että maamme epäonnistui kilpailussa YK:n turvallisuusneuvostopaikasta. Muualla asiaan on kiinnitetty huomiota varsin vähän.

Reaktiot suhteutuvat paremmin turvallisuusneuvostokampanjan Suomessa saamaan merkitykseen kuin itse häviöön. Vuosien varrella YK:n äänestyksissä on karsiutunut joukko maita, jotka ovat Suomea vaikutusvaltaisempia. Saman kohtalon ovat kokeneet muun muassa Ruotsi, Kanada ja nyt valittu Autralia.

Normaali reaktio on ollut yrittää uudestaan. Suomikin voi periaatteessa selvittää mahdollisuutta pohjoismaisen vuorojärjestyksen muuttamiseksi niin, ettei seuraava yritys olisi vasta 20 vuoden kuluttua, vaikkei uusi yritys juuri nyt herätäkään ulkoministeriössä kiinnostusta.

Turvallisuusneuvostopaikka olisi tehostanut Suomen ulkopolitiikkaa muttei olisi muuttanut kansainvälistä asemaa. Suomen pitkällä kampanjalla turvallisuusneuvoston vaihtuvan jäsenen paikasta voi lopulta olla enemmän merkitystä kuin valinnalla olisi ollut, ellei Suomi itse mitätöi kampanjan vaikutusta tappiomielialalla.

Suhteuttavista näkökohdista huolimatta Suomen hämmentävän vähäiseksi jäänyttä tukea YK-maiden äänestyksissä torstaina ei voi naamioida minkäänlaiseksi voitoksi. Tappio on tappio.

Tappion opetuksia on hyvä tutkia, vaikka politiikan pelivälineeksi sitä ei kannata ottaa. Ulkopoliittinen keskustelu on Suomessa nykyään onneksi hyvin vapaata, mutta laaja poliittinen tuki on ulkopolitiikassa arvokasta. Suomen YK-politiikalla on sekä laaja tuki että pitkät perinteet.

Tappion herättämä hämmennys ja pettymys selittyvät kampanjan suhteettomaksi kasvaneen merkityksen lisäksi sillä, että Suomella oli kilpailussa virheellinen omakuva. Nyt sitä joudutaan korjailemaan.

Suomen ulkopolitiikan vahvuuksia korostava kampanja loi kuvan vahvasta ulkopolitiikasta. Suomen ulkopoliittinen asema voi olla ihan hyvä, mutta itse asiassa turvallisuusneuvostokampanja oli pitkään aika yksinäinen hanke. Kansainvälisissä tehtävissä kirjatut menestykset eivät ole riittäneet nostamaan Suomea mihinkään erityiseen sarjaan.

Eduksi Suomelle ovat olleet aloitteellisuus naisten aseman parantamisessa ja rauhanvälitystoiminnassa. Valmius olla vastuumaana naisten asemaa koskevan YK-päätöslauselman edistämisessä on erityisen arvokasta.

Rauhanvälityshankkeissa kannattaa kuitenkin muistaa, ettei Suomi ole niissä keksinyt ruutia. Konfliktien ennaltaehkäisy on nykyään diplomatian muotitrendi ja myös YK:n sihteeristön uusi painopiste. Taustalla ovat vaikeudet kriisinhallintaoperaatioissa ja voimattomuus Syyrian väkivallan edessä.

Kun Suomen kansainvälistä asemaa ja ulkopolitiikkaa arvioidaan, tavoitteena ei voi olla asema, joka takaisi voiton tulevissa turvallisuusneuvostokisoissa. Sellaista asemaa ei ole. Ei pidä myöskään uskoa, etteivät ulkopolitiikan voimavarojen karsiminen ja linjavedot EU:ssa heijastuisi Suomen kokovartalokuvaan.

Kuvaan voi vaikuttaa johdonmukaisella aktiivisuudella ja riittävillä voimavaroilla, joihin tarvitaan voimakas poliittinen tuki. Jos sitä saadaan nyt entistä enemmän, tämäkään tappio ei ole mennyt hukkaan".

torstai 9. elokuuta 2012

"Poliisin yksityisyydensuoja virantoimituksessa"? Täh! Eikö helteet ole ohi?


"Miestä epäillään poliisin salakatselusta, kun partio kävi hänen kotonaan Valkeakoskella"..


"Poliisi: Varoituskyltti puuttui asunnosta. Oikeusoppineet: Poliisilla ei suojaa"..


Lintuharrastaja Stepan Gofferje sanoo, että valvonnasta varoittavia kylttejä on ollut eri puolilla taloa, kuten terassin oven pielessä. Teksti ja kuva lainattu HS Jukka Harjun jutusta 9.8.12.

Suora lainaus:

"Voiko mies syyllistyä salakatseluun, kun hänen kotonaan käy poliisipartio ja se tallentuu samalla sisätiloja kuvaavaan videovalvontajärjestelmään? Valkeakoskella näin kävi lauantaina.

Saksalainen lintuharrastaja Stefan Gofferje on ihmeissään lintuepisodinsa uudesta käänteestä, jonka jälkeen hänestä tuli salakatselusta epäilty.

Aiemmin tiistaina Gofferjen kotona kävi poliisipartio yhdessä paikallisen eläinsuojeluvalvojan kanssa. Partio tallentui videojärjestelmään, joka kuvaa asuntoa murtovarkaiden varalta ja asunnossa olevien koirien etävalvonnan vuoksi.

Gofferjen mukaan poliisit toimivat uhkaavasti ja epäasiallisesti eivätkä suostuneet puhumaan englantia tai kertomaan nimiään.

Kaiken lisäksi heiltä puuttuivat halareiden nimikyltit, mikä on vastoin asetusta. Sisäministeriön mukaan kotikäynti ei ole sellainen erityistehtävä, jonka vuoksi tarrakiinnitteisen lätkän voisi poistaa.

Mies meni poliisilaitokselle tekemään ilmoituksen partiosta ja liitti mukaan kaksi still-kuvaa videosta, josta käy ilmi nimilätkien puute. Asia päätyi valtakunnansyyttäjänvirastoon.

Jatkoa seurasi lauantaina. Kaksi siviiliasuista, Gofferjen mukaan tällä kertaa ystävällisiä poliisia tuli käymään ja halusi ottaa kuvia kameravalvonnasta ja siitä varoittavista kylteistä.

He myös esittivät kotietsintäluvan, jonka mukaan miestä epäillään salakatselusta, koska partia tallentui näiden tietämättä järjestelmään.

Luulen, että poliisi halusi vähän antaa takaisin minulle, Gofferje sanoo..

Tämän poliisi kiistää ehdottomasti. Rikoskomisario Joni Länsipuron mukaan nyt tutkitaan, oliko riittävän selvästi ja monissa paikoin ilmoitettu kameravalvonnasta.

Se täytyy tavalla tai toisella ilmoittaa selvästi, että joka kynnykseltä sisään astuu, hänen tulee tietää, että siellä on kameravalvonta, Länsipuro sanoo..

Gofferje sanoo, että itse tehdyt kyltit ovat olleet paikalla jo aikoja sitten ulkoaidassa, terassin oven vieressä ja sisäovessa. Ne myös näyttävät vanhoilta.

Fakta on se, että nämä henkilöt, jotka siellä olivat, eivät ole tienneet, Länsipuro sanoo".

(Poistettu kappale asiaan kuulumattomana)


Pukeutumisesta- ja nimikylttien (tarra) on omansa asetukset, mutta henkilökortti on esitettävä!

Aivan toinen ja naurettavuuteen asti mennyt seikka on se, että poliisilla ei todellakaan voi olla "yksityisyyden suojaa" tälläisessä virkatehtävässä ja joka on poikunutkin vielä niinkin "suuresta" kiistasta kuin muutamasta linnusta ja niiden hoidosta/vapauteen laskemisesta, ihan eläinsuojelutarkastajineen kaikkineen ja tämä episodi vielä päälle?

Valvotahan sanoi poliisi.. Helteet ovat toivonmukaan ohi ja eiköhän mahdolliset jälkijättöiset "auringon pistoksetkin" siittä hellitä..

Tässähän olisi noin niinku yleisemminkin työsarkaa, kun poliisi aina valittaa niitä "määrärahojen puutetta", niin tutkitaanpa aluksi kaikki maamme julkiset- ja yksityiset valvontakamerat ja onko nimikyltit asennettu, vai peräti vinossa!

Mutta ne linnut..

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Surupäivä suomalaiselle oikeuslaitokselle!


Kuvan peto Hyeena, esittää tässä näytelmässä suomen valtiota ja tarkennettuna epäkelpoa poliisia (ylijohto), Mikko Paateroa joka jo ennakolta ja jutun olleen täysin keskeneräinen meni ja ilmoitti *maailmalle* case "Ulvilan surma, olleen ratkaistun"?

Niin, nyt näyttää vahvasti siltä, että tilattu syyttäjäkollegio tulee myös "voittamaan" korkeimmassa oikeudessa vireillä olevan näytelmän siittä, että äiti Anneli Auer oli tappanut lukuisilla veitseniskuin miehensä Jukka Lahden kotonaan ja saanut saatana apunaan (palvontaväite), tyttärensäkin mukaan sairaaseen juoneen".. Huh, helvetti sentäs!

Nyt tänään salaisessa oikeudenkäynnissä (käytössä), nousi lapsen Sana - Jumalaiseen asemaan ja äitee sai 7 vuoden tuomion väitetyssä hyväksikäyttöepäily asiassa. Tuo *saatanallinen* äiti, joka hetkeä aiemmin oli rakastanut lapsiaan ja  huolehtinut heistä hyeenan lailla! Uskon, että rakastaa edelleen katkera kyynel silmäkulmassaann ja saarnaajan sanoin raamatullisesti totean sydän tyhjänä: "turhuutta ja tuulten tavoittelua kaikki tyynni" ei löydy ymmärtäjää tälle pahuuden tuomiolle.

Toivon ja pyydän, että kun tätäkin blogia lukee päivittäin paljon ihmistä ja maamme rajojen ulkopuolella, niin julkaiskaa Annelin tarina ja vain siten hänellä on mahdollisuus ja yhdenvertaiset "aseet" käydä oikeutta omassa asiassaan tätä byrosysteemia ja mielivaltaa vastaan. Pankaa mieleenne se, että tässä halutaan nyt hajoittaa ja oikeusraiskata koko perhe, ei vain Annelia! Kaikki osalliset tulee koko ikänsä kantamaan raskasta taakkaa ja on siis oma "ristinsä", itse kullekin! Kaikkinensa tämä on häpeätahra meidän oikeushallinnon saralla ja hakee vertaistaan..

(Päivitys 1.7.12): Jyrki Virolainen käsittelee aihetta spesifisti: "614 Auerin seksuaalirikosjuttu: umpisalainen oikeudenkäynti - arvoituksellinen ja epäilyttävä tuomio". http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Anneli Auerin kohtalo "missio pro Finland" ratkeaa tänään?


Anneli on syyttömänä lusinut kuvassa olevassa Turun Saramäen vankilassa viime syksystä lähtien, kuten myös väitetty "rikoskumppani", hänen ex. miesystävänsä.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa asiassa ratkaisunsa tänään, jota se pui suljettujen ovien takana salassa 3 kuukautta ja 3 tuomarin kokoonpanossa.

Seksuaarikos-syytteiden taustalla on ainoastaan pienten lasten kertomuksia ja voidaan vahvasti olettaa taustalla vaikuttavana tekijänä olleen "huoltajuus, raha ym. tekijät", sekä ei pidä unohtaa asiassa myöskään poliisijohtoa- ja syyttäjälaitosta, joka on laittanut kaiken voimansa/arvovaltansa tämänpäiväisen ratkaisun pohjalle (KKO:ssa vireillä oleva murhamysteeri, tai pikemmin murhafassi), kun todistettavasti on poliisi jopa väärentänyt (litteroiti), hätäkeskus CD:t tuona kohtalokkaana päivänä Ulvilassa.  

Toivon asiaan osallistuville käräjäoikeuden tuomareille rohkeutta ja oikeamielisyyttä tehdä asiassa oikea ratkaisu, jotta Annelin piina syyttömänä vankilassa päättyisi..

Sanontahan kuuluu, että "parempi kymmen syyllistä vapaalla, kuin yksi syytön vankilassa".. Tämä sanonta on muuten Jumalan tosi, sillä se on kahdesti kantapään kautta opittu ja todeksi todistettu!


tiistai 1. toukokuuta 2012

Laiton kotietsintä- ja pakkoneinojen ylimitoitus!



Tarvinneekohan Alavuden poliisi seuraavaksi kuvassa esiintyvää kalustoa Laakson sananvapauden nujertamiseksi?

Maanantaina 23.4, klo. 11.15, kotiimme tehtiin kotietsintä- ja perusteettomasti, sekä täysin ylimitoitetusti kohdistettiin pakkokeinoja (päätös).

Kaksi tietokonettamme ja massamuisti, sekä nokia- merkkinen puhelin takavarikoitiin.

Kun kysyin partiolta syytä menettelyyn ja että kuka oli ko. määräyksen antanut, niin vastaukseksi sain "syyttäjä". Lyhyesti sain vain "vilkaista" paperia, jolla määräys oli annettu. Paperissa luki "väärien tietojen levittäminen"..

Poliisikuulusteluissa selvisi, että "väärät tiedot" tarkoittivat paria blogikirjoitusta, jossa arvostelin Alavuden poliisijohtoa ja Juha Järveliniä.

Kun kysyin asiaa syyttäjä Riina Sakalalta Etelä-Pohjanmaan syyttäjävirastosta, niin häi ei ole määräystä antanut ja ei ollut tietoinen asiasta. Tämän jälkeen soitin Juha Järvelinille ja lupasi toimituttaa "postitse jälkikäteen päätöksen kotietsinnästä- ja pakkokeinojen käytöstä"..

Saimme em. jälkikäteiskirjeet keskiviikkona 25.4.12.

Fyysisesti tietokoneillani ei ole mitään aineistoa "kirjoituksia tms.", johon ko. pakkokeinot olisi sovellettavissa. Mikäli todella olisi kyse "perättömien tietojen levittämisestä", niin oikeuden lainvoimaisella päätöksellä, niitä voi aina yrittää poistaa googlen bloggerista, jossa kyseinen materiali on!

Tietokoneemme ja massamuisti, sekä puhelin on luvattu palauttaa parin viikon sisällä, kun *joutuivat lähettämään ne Seinäjoelle tutkittavaksi*..

Mitä vielä??

(Päivitys 6.5.12): Alavuden poliisi oli eilen 5.5, klo. 16:45 palauttanut takavarikoimansa tietokoneemme ym. tuomalla ne itse kotiovellemme. En tuolloin ollut kotona, mutta emäntäni Riitta Anneli oli ja "kiitti poliisia hyvästä palvelusta".. Tuo oli hyvin sanottu!

No, Laakson tietokoneilta ja massamuistista Ei löytynyt rikollista aineistoa "lapsipornoa tms" ja nyt varmasti joitain tahoja harmittaa. Kyllähän tässä oli nyt yliyrittämisen makua!

(Päivitys 19.11.2012):

Kun nyt on saanut karvaasti kokea ja havaita, niin alituiseen joudun Etelä-Pohjanmaan poliisin ja eritoten Alavuuden yksikön laittomuuksien- ja mielivallan kohteeksi. Ks. päivitys http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/ sieltä viimeisin kirjoitus 17.11.12.

Laitan tähän Alavuden rikoskomisario Juha Järvelinin viimeiset "esityöt", jotka eivät johtaneet mihinkään, vaikka hänen askartelema "syyte/tutkintaluettelo" oli varsin yritteliäs: "perätön lausuma viranomaismenettelyssä" (blogikirjoitukseni) ja "väärä ilmianto", kun soluttautuja ex.poliisi laitteli herjaavia e-maileja minulle, sekä "todistusaineiston vääristeleminen" oli jäänyt selvittämättä täysin?

Huvittava piirre oli tuossa kotietsinnässä se, että kun kotitietokoneitamme takavarikoitiin, niin poliisi haki autostansa (maija), oikein valokuvauskameran ja kuvasi koneet- ja työpisteeni? Minulle hermostuneesti vielä sanottiin, että "älä koske niihin".. Mitä helvettiä, sillä kotikoneemme on sormenjäkiä täys, minun sekä Riitta Annelin!

Mitähän heidän mielikuvituksessaan liikkui, sillä tunne oli se, että niillä olisi vähintään tehtynä "murha"!!

Keskustelen vielä aiheesta avustajani kanssa ja katsomme miten tässäkin asiassa tulemme etenemään.

Tässä pöytäkirjat ja huom! Tutkinnan on tehty ja kaikki oli tuloksetonta, sillä tekaistuhan oli koko kotietsintäkin. Täysin vailla minkäänlaisia perusteita: