Translate

tiistai 20. elokuuta 2013

Ulvilan murhamysteeri ja DNA jutkuja..


KRP:n rikosteknisen laboratorin  päällikön Erkki Sippolan, huom. ei "Alasippola" mukaan dna-näyte halossa sekoittui laboratoriossa mahdollisesti "käsineiden kautta, mikroskoopin välityksellä, kameran kautta tai muiden oheisvälineiden kautta, joita hän oli käyttänyt ja joiden pinnoille oli mahdollisesti jäänyt hänen "solujaan". Sippola pitää myös mahdollisena sitä, että solut ovat tulleet halkoon "huoneilman välityksellä".. Huh!!

T'ämä kaikki edellä mainittu oli siis mahdollista, vaikka työntekijä esitutkinnan mukaan ei missään vaiheessa ollut koskenut halkoon!

Erkki Sippola tästäkin huolimatta voimakkaasti painottaa, että kyseessä ei ole "laboratorion virhe"?

Käy lukemassa koko juttu MTV3:n netistä, sillä Jarkko Sipilän johtama rikostoimitus oli esittänyt "täydentäviä kysymyksiä" KRP:lle ja Erkki Alasippolalle.. öhööm, anteeksi Sippolalle..

Ilmojen halki käy lentäjän tie ja soluhiukkanen siinä yhdessä siittiön kanssa lentää vielä, miten se nyt menikään..?

Tässä kuvassa on KRP:n nykyinen päällikkö Rauno Ranta, joka kohta jääpi oman kertomansa mukaan eläkkeelle.

Tapasin hänet vuonna 1988 loppukesästä Helsingissä Ratakadulla, jossa tuolloin oli KRP:n päämaja. En siis tiedä, istuvatko "suuret herrat" Vantaalla, vaiko vieläkin kuuluisalla Ratakadulla? Esitin Raunolle kysymyksen ja toiveeni siitä, että voisiko KRP käynnistää tutkinnan ja selvittää sen seikan, kun silloinen maaherra Jacob Söderman käytti virka-asemaansa ja valtaansa väärin minua kohtaan, jolloin käynnisti suunnattoman ajojahdin. Heti keskustelumme aluksi, löin pöytään 2 aikakausilehden julkaisua "Nykypostin ja Rikosposti"- lehdet, joissa oli tarinani. Kumpikin julkaisu oli heinäkuussa ilmestynyt 1988. Löytyy mm. blogistani http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/ "lehdet 1988 - 2001".
Hetken hiljaisuuden jälkeen ja tovin mietittyään, Rauno Ranta sanoi minulle, että "kuules erkki. Tämä sinun asiasi on kuin damokleen miekka, joista yksi terä törröttää pääsipäällä".. Hän jatkoi, että "me emme voi KRP:ssä ottaa mitään asiaa tutkittavaksemme yksityishenkilöltä tai lähteä tutkimaan ministereitä tai valtion korkeita virkamiehiä"..

Lopuksi, ennen kuin poistuin ja kiitin, hän toivotti minulle "onnea ja menestystä".

Ratakadulta - suunnistin kohti presidentinlinnaa ja siitä olen tässä blogissani maininnutkin, miten siellä sitten menikään, ja ei helvetissä mitenkään, sillä sitä ei voinut 23 vuotias nuorukainen tietää, että eivät ne meidän Herrat, eivät ne tee mittään! Ei SE nyt vain heille kuulu, vaikka ovat niin "arvojohtajia" puheissaan.

Tuossa edellä Erkki Sippolan jutussa, jossa MTV3 oli tehnyt hyvää työtä, niin kohdalle osuva vertaus oli Sippolan "heitto", että viitaten laissa määrättyyn pakolliseen eliminaaiorekisteriin, jota ei vielä ole, niin että "poliisin vierailu vaikkapa nakkikioskilla tekisi hänestä epäillyn, jos poliisi olisi heittänyt sinne tupakan tumpin käydessään asioimassa"..

Niinpä!

Äitini Terttu Alasippola (os. Laakso), piti maamme kenties kuuluisinta nakkikioskia 1960 luvulla ja kesällä 1964, siellä vieraili "euroopan seriffiksikin" kutsuttu mies tätänykyä eläkkeellä oleva maaherra, ex. ministeri Jacob Söderman. Hän toimi tuolloin lyhyen aikaa Orimattilan vt. nimismiehenä.

Jakke kävi useasti ostamassa "piirakkaa", jota kehuttiin kylän parhaaksi. Tuolloin jo hänen pukeutumisensa herätti hilpeyttä, sillä jo silloin Jakke rikkoi "Lenitan etikettiä", eli kulki puku päällä, mutta tenniskengät jalassaan. Ilmeisesti tämä valinta siksi, että saapi roistot juostua nopeammin kiinni?

En tiedä sitä, että miten minä olen saanut teknisfaktisesti alkuni, mutta "minut luonut siittiö, ei ole lentänyt ainakaan mistään käsineistä, saati ilmaa pitkin", vaan kyllä siinä on tarvittu lihapiirakan syönnin ohella jotain aivan muuta kanssakäymistä.

Muutama kuukausi sitten, olin  yhteydessä poliisiylijohtoon ja soitin mm. Rauno Rannalle Keskusrikospoliisiin. Rauno muisti vielä käyntini, vaikka aikaa on kulunut ja vettä virrannut Vantaanjoessa jo 25 vuoden ajan! Yhteydenottoa odotan edelleen asian tiimoilta, mutta toistaiseksi ei ole kuulunut mittään? Niin, ei ne Herrat, ei ne Jumalasta seuraavat tee mitään!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Median mielipidemanipulointia syyttäjän avustuksella..


Jälkisuomettuneessa punaisessa Suomessa on valitettavaa se, että mediakin tuntuu vain purppurammaksi muuttua!

Vanhakoira ei kuulemma uusia temppuja enää opi, mutta tämä herra hallitsee kaikki temput ja Anneli Auerin oikeudenkäynti Varsinaisuomen käräjäoikeudessa on "alkanut jo", vaikka sen piti virallisesti alkaa vasta vajaan viikon päästä 20.8!

Syyttäjä Jarmo Valkama, kuvassa oleva väsynyt mies oli antanut julkisuuteen tiedotteen KRP:n tutkijan dna:sta ja siis siitä, että mikä nyt sitten oli poliisissa arvottu viralliseksi totuudeksi siittä, miten se oli joutunutkaan Ulvilassa Auerin sängyltä löydettyyn halkoon, jolla mitä ilmeisemmin oli kuolintaistelussa Jukka Lahti puolustanut itseään hyökkääjää vastaan viimeisillä voimillaan..

Kyseinen halko oli ollut poliisin hallussa jo joulukuusta 2006 asti ja vasta kuluneen vuoden aikana sitä oli yritetty selvittää, "kenen tuntematon dna-löydös oli". Se tiedettiin että se oli poliisin ja sekin tiedettiin, että se oli KRP:ssä palvelleen poliisin, mutta hupsista! Vasta eilen mediassa tiedettiin kertoa, että kyseinen poliisi olikin KRP:n teknisen rikoslaboratorion "tutkijapoliisi"?

Siis nyt on kysyttävä, että mitä hittiä sentäs? Miten ko. tutkijapoliisi oli onnistunut muka, muka hutiloimaan niin, että oli "tartuttanut omaa dna:ta laboratoriossa halkopalikkaan". Ymmärtääkseni heillä on varsin tarkat säännöt suojavaatetuksesta, käsineineen - kaikkineen, vai vaelteleeko siellä tutkijapoliisit "munasilteen"?

Ainoana mediana Helsingin Sanomat osasivat olla uutisoinnissaan neutraali ja puolueeton. HS uutisoi: "Auer-jutussa hämmentänyt dna peräisin poliisin laboratoriosta".

YLE uutisoi seuraavsti: "Ulvilan surma: Halossa sekä uhrin, että KRP:n tutkijan dna:ta".

IL uutisoi: "Auer-jutun outo dna:n mysteeri ratkesi"

"Tuntematon dna on tukenut puolustuksen väitettä ulkopuolisesta tekijästä"..

IS Otsikoi: "Auer-jutun dna:n alkuperä selvisi"

"Tuntematon dna on tukenut puolustuksen väitettä ulkopuolisesta tekijästä"..

Tuossa siis eiliset uutisotsikot Anneli Auerin asiassa, vaikkei oikeudenkäynti ole edes alkanut. Miten voi olla mahdollista että syyttäjä ja Satakunnan käräjäoikeus (vuotaa) asiassa ulos tietoja, vaikkei asia ole vielä KKO:n palautuksen johdosta ollut kertaakaan esillä (istuttu) Satakunnan käräjäoikeudessa!

Iltapäivälehdet käänsivät päälaelleen ja Auerin vastaiseksi näyttöteoriaksi tuon poliisin ihan itse tekemän dna-sekoilun, joka oli syyttäjän tietoinen ja taktinen harkittu veto yrittää horjuttaa Auerin puolustusta. Eihän Auerin puolustus ja avustaja ole ennättänyt tähän vielä edes vetoamaan, kun juttua istutaan vasta viikon päästä 20.8?

Maamme rikostoimittajat huom!

Ottakaapa audienssi KRP:n rikoslaboratorioon ja selvittäkää, a) työ- ja suojavaatetusmääräykset b) selvittäkää ja tutkikaa teoreettisella tasolla mahdollinen näytteen saastumisriski onko sen mahdollinen suhdeluku 1/1000 vai 1/10000000. Selvittäkää ja tutkikaa myös se, milloin  ko. tutkija oli tullut rikoslaboratorion palvelukseen mahdollisesti (siirretty). Selvittäkää myöskin se, miten harvinainen "dna:n poikkeavuus" oli kyseessä, kun se löydettiin molemmilta Jukka Lahdelta ja tutkijapoliisilta!

Syyttäjä Valkamalla ja Valtakunnansyyttäjävirastolle voi vain todeta, että "vähän on villoja ja paljon porua" ei vakuuta!

Mistään oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä ei tässä prosessissa ole tietoakaan, mutta se on hyvä se, että tätäkin blogia luetaan paljon maamme rajojen ulkopuolella..

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Poliisiko murhasi Jukka Lahden?



Kuvassa Anneli Auer ja hänen avustajansa Juha Manner. 

Syyttäjä Jarmo Valkaman sumealogiikka ontuu..


Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama on kannanotoissaan ollut sitä mieltä, että vieraan dna:n löytyminen halosta surmapaikalta ja siis, todennäköinen surma-ase, että siitä löytynyt poliisin ja tätänykyä KRP:n rikostutkijan dna-löydös "heikentäisi Anneli Auerin  puolustuksen asemaa"?

Syyttäjä Valkama määräsi lisätutkinnan Ulvilan murhamysteerissä, kun media oli "vuotanut" tuon löydetyn dna:n ja sen, että se kuuluu poliisille. Lisätutkinta on vieläkin kesken, vaikka oikeuskäsittelyyn Satakunnan käräjäoikeudessa on enää vajaat 2 viikkoa. Istunto alkaa 20.8.13.

Tänään mm. YLE:n uutiset otsikoi: "Ulvilan surma: Syyttäjä vahvistaa dna-mysteerin ratkenneen". Herää kysymys jo jutun otsikon puolesta, että miksi vasta nyt "syyttäjä vahvistaa", kun kyseinen vieras dna-näyte on ollut poliisin hallussa ja syyttäjän tiedossa joulukuusta 2006 alkaen!

Tiedämme myös sen, että nykyisin KRP:n palveluksessa oleva tutkija ei ole käynyt lähelläkään murhapaikkaa ennen em. ajankohtaa, jolloin dna-halko oli tutkijoiden hallussa.

Poliisi "lomailee" juuri tärkeän tutkinnan aikana ja sen vuoksi on lisätutkintakin vielä kesken. Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama ei kerro, mutta valottaa sen verran, että "dna:n omistajaa on kuultu ainakin kerran"? Miksi ei ole vangittu?

Nyt herääkin kysymys, että a) oliko poliisi "mottitalkoissa Auerille kun polttopuita tehtiin" ja siis näin poliisimiehen dna:ta on halossa?

B) Oliko ko. poliisivirkamies käynyt murhan jälkeen A. Auerin kotona ja sylkäissyt halkoon..

C) Oliko ko. näyte tarkoituksellisesti sotkettu KRP:n rikoslaboratoriossa ja siis siten ns. "saatunut(ettu)"..

Mitä merkitystä on mm. sillä, että niin uhrin dna:sta kuin myös poliisin dna:ssa on "sama poikkeavuus"! Tämän tiedon oli "vuotanut" ex. tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta 5.1.2013. Oliko murhaaja ja murhattu sukulaisia keskenänsä?

PS. On kaikenlaisia blogisteja: yksi kirjoittaa blogissaan, että "en jaksa kirjoitella kun ei tätä kukaan luekkaan, mutta laitan oheen (puheenvuorojani murhainfossa). Siis oikein "puheenvuoroja"? Toiselle kun esitti avoimen ja asiallisen kysymyksen "kenen blogi oikeasti on, kun eräällä kirjoittajalla on sama tyyli, kuin blogistilla, niin viesti sensuroidaan ja vastataan "nurkantakaa"..??

Allekirjoittanut blogisti kirjoittaa (yksin) ja ei (sensuroi mitään), vaikkei tämä keskusteluforumi olekaan!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Turun hovioikeuden julkinen seloste 27.6.2013, Anneli Auerin ja Jens Kukan asiassa.



Heti tuoreeltaan alla olevaa hovioikeuden selostetta kehui mm. Lapin Yliopiston rikosoikeuden professori Terttu Utriainen. Hän heti "hehkutti", miten selventävä ja hyvä seloste on, vaikkakaan se ei selvennä ja  poissulje syytettyjen Auerin ja Kukan syyttömyyttä, (järkevää epäilyä). Epäselvässä asiassa tuomioistuimen tulisi tuomita "syytettyjen eduksi" ja nän ei tapahtunut. Ainoana tosiasiallisena "näyttönä" asiassa oli lasten mielikuvitukselliset tarinat, sekä ns. "asiantuntijat- lausunnoillaan", tukivat tätä satuelämää..

Tutkinnassa oli näytönhankinnassa käytetty jopa ultraviolettivaloa, jolla lasten kehosta löydettiin "vanhoja traumoja" - aina hyttysenpuremaan asti ja siitäkös se mielikuvitus kehitteli "ristinmerkkejä ym.". Uutena tutkintamenetelmänä uv-valo on varsin kiistanalainen, liekö hyväksyttävääkään?

Turun hovioikeuden julkisesta selosteesta oli jätetty ilmeisen tarkoituksella jopa asiaan osallistuneiden tuomareiden nimet pois? Tätä seikkaa hämmästeli mm. professori Jyrki Virolainen blogissaan http://jyrkivirolainen.blogspot.com/  "748 Hovioikeuden seloste Anneli Auerin ym. tuomiosta".

Virolainen toteaan em. kirjoituksensa kappaleessa 10), seuraavan: "selosteen loppukaneettina todetaan, että ratkaisu on ollut yksimielinen. Tämä herättää tietenkin kysymyksen, ketkä tuomarit ovat kuuluneet hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon. Tuomareiden nimiä ei kuitenkaan selosteessa mainita. Tämä on minusta outoa, mitä salaamista tuomareiden nimissä voisi muka olla? Tuomareiden nimet ovat myös salassa pidettäväksi määrätyssä tuomiossa aina julkista tietoa. Nyt tuomareiden nimiä joudutaan tiedustelemaan hovioikeudesta".

Virolainen "selvitti" tuomarien nimet: "hovioikeudenlaamanni Simo Simola (puheenjohtaja) ja muina jäseninä hovioikeudenneuvokset Kari Lahdenperä (valmistelevana jäsenenä) ja Nina Porkka, esittelijänä on ollut viskaali tai (asessori) Esko Junnila.








maanantai 1. heinäkuuta 2013

Mediadosentit, dinosaurukset ja DNA-tutkimuksen paljastavuus!


Poliisit joukolla kokoontuneet Anneli Auerin talon etupihalle pohtimaan sitä, että "kuka perkele SE meistä oli, kun oli onneton unohtanut virkapuhelimensa (VIRVE) päälle, halkotalkoissaan?

Nyt sitten kunnostautui heti mediatosentti professori Matti Tolvanen IL:lle antamassaan haastattelussa, jossa totesi uuden paljastuksen "mielenkiintoiseksi". Samaan hengenvetoon oli lausunut mm. a) näyttää olevan arvoitus, missä vaiheessa keskusrikospoliisin tutkijan dna on sinne joutunut ja b) mielenkiintoista Tolvasen mielestä oli se, että *oliko tutkija käynyt surmapaikalla jo ennen rikosta*, sekä Tolvanen toteaa c) Ulvilan surman tutkinnan aloitti Porin poliisi, joten KRP:n tutkija ei ole voinut saapua rikospaikalle ensimmäisten joukossa, sekä vielä d) Matti Tolvasen mielestä ei ole ollut "ketään ulkopuolista tekijää, vaan *omat poliisit ovat hoitaneet homman* ns. "himaan"?

Rikosoikeuden professorilta ihmeellinen kannanotto oli sekin, että kyseessä oli ns. "inhimillinen erehdys", joka vahvistaisi syyttäjän ajamaa kantaa "saatananpalvojineen, rituaalimurhineen, tyttären ja äidin yhteistuumin, sekä kaikki muu ja lopuilta paljastunut KRP:n tutkija säästyisi seuraamuksitta? Huh!!

Iltalehden juttu oli otsikoitu: "Professori dna-tunnisteesta: "Todella mielenkiintoista".

Mielenkiintoisena piti tämänpäiväistä uutta paljastusta myös professori Jyrki Virolainen, tosin vasta tunteja "einomiehen" jälkeen: "747. Uutta tietoa Ulvilan surmajutun löperöstä tutkinnasta" http://jyrkivirolainen.blogspot.com/  



sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kohta oikeusmurhasi on lusittu ja sitten napsi yksitellen kaikki jahtaajasi, valtiota unohtamatta!


Turun hovioikeus tuomitsi Annelin ja Jens Kukan ankariin rangaistuksiin tässä oikeusmurhafarssissa joka hakee vertaistaan.






Anneli Auerin tuomiota kovennettiin 7 vuoteen ja 6 kuukauteen. Annelin ex. miesystävän tuomio pysytettiin sellaisenaan 10 vuotta?
Alla HS:n juttu 27.6.13:



Itse en ole sen "syvällisemmin" jaksanut tässä blogissani lähteä perehtymään niihin lukuisiin tutkinnallisiin ym. virheisiin, joita asiassa on Annelin vahingoksi tehty tarkoituksella aina hätäkeskuspuhelun väärentämisestä alkaen, sekä ei syyttäjälaitoksen toiminta, saati oikeushallintomme jo lukuisine istuntoineen *näytösluontoisessa oikeusmurhaamisessa*, juurikaan mieltä ylennä. Ei Perkele, vaikka itselläni on siittä jo juurimiten 30 vuoden kantapääkokemus!

Tätä blogia lukee jokunen, niin se on se idea, miksi AA:n juttu täällä on. Ehkäpä tätä on "Jaska jokunenkin" käynyt silmäilemässä.

Asianosaisille vinkkaan, että ei sieltä KKO:sta valituslupaa tule, viekää tämä Suomen valtion ruusu EIT:n tai Unionin tuomioistuimeen. Tosin, epäileväinen olen heidänkin suhteen, kun politiikka on jo tämän case:n syövyttänyt!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Anneli Auerin piina jatkuu!



Suomen oikeusvaltioimagolle vaarallisen Anneli Auerin (s. 1965) "kiirastuli" jatkuu ainakin siihen saakka, kunnes Turun hovioikeus antaa päätöksensä eli 28.6.2013 mennessä. Jutussa oli tänään asianosaisten loppulausunnot salaiseksi julistetussa istunnossa.

Viimevuoden kesäkuussa Anneli sai 7 vuoden ehdottoman vankeustuomion  ja kumppaninsa Jens Kukka 10 vuoden tuomion lasten seksuaalisesta hyväksikäyttämisepäilystä- ja väitetyistä pahoinpitelyrikoksista!

Nämä epäilyt- ja syytteet oli suoraa seurausta siitä, että Annelia epäiltiin miehensä surmasta, josta hovioikeus hänet sittemmin vapautti.

Syyttäjä ehti jo epäillä ja julkisesti leimatakin Annelia joksikin "rituaalimurhaajaksi ja saatanan palvojaksi"?

Turun hovioikeuden päätös pitää Annelia vangittuna tuomioon ja sen julistamiseen asti oli odotettu, mutta suuri yleisö ja Suomen kansa odottaa nyt hovioikeudelta sellaista tuomiolauselmaa ja tuomion julkista selostusosaa, ettei kansalaiselle jää "järkevää epäilyä siitä, miten asiassa on tuomittu"! 


Toivon voimia Annelille..