Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Presidentti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Presidentti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. tammikuuta 2012

Halonen contra Haavisto. vai Niinistö?



Presidentti vielä hetkenaikaa Halonen avautui medialle tänään ja kertoi "vaalitulos osoittaa seksuaalisen tasa-arvon parantuneen".

Halonen kehuu myös tapaa jolla Pekka Haavisto on tuonut homoutensa julki. Niin, Tarjahan on aina elänyt ja piilotellut lesbouttaan ja meni harhauttaakseen äänestäjiään jopa naimisiin Pentti Arajärven kanssa. Sääli Penttiä, sillä hänen paikkansa lienee ollut Haloskan huushollissa siellä "komeron perukoilla, jossa pölynimuriakin säilytetään"..

Tarjan mielestä "hyvinvointivaltio ei ole kriisissä, vaikka sosiaalidemokraatit eivät menestyneetkään vaaleissa". Tähän sanoisin, että pahoinvointivaltiolla on eheytymisen- ja elpymisen mahdollisuudet vaalituloksen johdosta, kun SDP ja sen kellokkaat ovat Suomen - suohon vieneet, niin sisä, kuin ulkopoliittisesti. Tuon "hyvinvoinnin" eteen on perkeleesti tehtävää!

En kiitä, en kehu 12 vuodesta, vaan iloitsen, että lopultakin Sinusta päästiin! Olkootkin Sauli tai Pekka joka valittaneen tilallesi, hänellä riittää kyllä työsarkaa paikkoomaan jälkiäsi jotka jätit presidentti-institutioon ja ulkosuhteisiin.

Ääneni annan Saulille ja se tuskin mikään salaisuus on. Olen aina pitänyt Niinistöstä ja hänen tyylikkäästä otteestaan hoitaa tehtäviään, mitkä hänellä milloinkin on ollut.

Se taisi olla muuten 90 -luvun alkupuolella Niinistö, joka uskalsi rohkeasti sanoa Södermanille ja vielä kameroiden edessä, kun Jaska (omissa nimissään) ahdisteli kauppa- ja teollisuusministeriön silloista kansliapäällikköä.. Tuolloin jo Söderman Suomen oikeusasiamiehenä "haki toimivaltansa rajoja"! EU:ssa kävikin sitten nolosti.. 

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Suomi on suvaitsevainen ja sivistysmaa..

On pakko uskoa otsikkotekstin pitävän paikkaansa, kun kaksi neekeriä ylisti Suomea ja Ahtisaarta, sekä vielä kolme Suomen presidenttiä katsoi ja osallistui "hip hoppiin" - neekerisolistin veivatessa. Öööh, taisikin olla niin, ettei Manun polvet kestänyt jorausta, mutta oli katsomon puolella..


Kuva lainassa MTV3:n nettisivuilta.

Presidentti Martti Ahtisaaren CMI-järjestö juhli näin *sopivasti* heti vaalien jälkeen, ko. järjestön 10 vuotista taivalta. Iloa ja eloa toi juhliin musta mies Emmanuel Jal, joka on entinen sudanilainen lapsisotilas ja tappanut paljon ihmisiä..

Puhetta oli pitänyt myös entinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan, joka niinikään oli ylistänyt Ahtisaarta, todeten, että Martilla on "sisua"? Huh..

perjantai 27. elokuuta 2010

Voi Tarja minkä teit!

SDP:n katugallup kyselyjen presidenttilistalta "joukkopako"?



Tarzan Halonen on onnistunut niin hyvin inflatisoimaan koko presidentti-instituution, että SDP:n *ideaalikatugallup*-ehdokkaat tekevät joukkopakoa listoilta! Erkki ei ihmettele lainkaan tätä ilmiötä, vaan ymmärrän sen täysin..

Tämä taikuri tuli suoraan suomettumisenajan opista, eli YLE:stä ideoimaan SDP:n puolueorgaania ja hänellähän on ollut jo "rakkausteemaa" ja nyt tämä Jutan kanssa sovittu "katugallup" kärähti kiville!


SDP:n presidenttilistalta pääsee pois sähköpostiviestillä, lohduttaa Junger!

Upeeta Mikael, sinä enkelimies!!!

Tässä hieman jo vetäytyneinen naamoja ja verkkouutisten aihetta käsittelevä artikkeli 27.8.2010:





tiistai 6. heinäkuuta 2010

Presidentti älähti!


Presidentti Halonen tuohtui Pride- kulkueeseen tehdystä pippurikaasuiskusta!

Sehän on ymmärrettävää, sillä juuri Hän on liikkeen yksi suurista suojelijoista, kun on itse valinnut seksuaalisen suuntautumisensa lesbouteen! Hieman ihmetystä on herättänyt,että miksi Tarja Halonen "kiireellä halusi kulissiavioliittoon Pentin kanssa, tultuaan tasavaltamme presidentiksi"? Miksi Tarja ei voisi näyttää esimerkkiä- ja mallia ja ottaisi sen "Marttansa" kaapista avoimesti esiin ja vaikkapa ensi itsenäisyyspäivillä vetäisisi vallsit valittunsa kanssa..

Hilpeyttä herätti presidentin huoli Suomen "kansainvälisestä maineesta" tapauksen sattuessa, sillä eihän meillä ole juurikaan mainittavaa ja "varjeltavaa mainetta", ainakaan Atlantin tuoltapuolen katsottuna, kun ovet ovat pysyneet visusti kiinni niin G.W. Bushin, kun B. Obaman luo.. Venäjällä taasen ja heidän julkiavoin suhtautuminen vastaaviin tiedetään, joten "huoli" lienee tältäosin liioitetulta.

Jos homous tai lesbous on kuten presidentti asian ilmaisi "oma seksuaalinen valinta", niin miksi sitten pitäisi perinteinen avioliittoinstituutio ja raamattu raiskata, jotta muutama homppeli pääsee Martin ja Maijansa kanssa (samaa sukupuolta) adobtoimaan lapsia ja tekemään sitäkautta ihmisraunioita "koulukiusaamisine ja syrjityksitulemisine", vain siitä syystä, että presidentin "ihmisoikeuskäsitykset suorastaan vaativat sitä"..

En hyväksy kyseista iskua Pride-kulkueeseen, mutten hyväksy liioin sitäkään, että sinne oli vartavasten raijattu pieniä lapsia kulkueeseen tai "katsomoon"!

Presidentillä on sanalla sanoen hieman vinoutuneet ihmisoikeuskäsitykset, että maassamme lapsilla ei ole oikeutta esim. isyyden selvittämiseen (itsenäisin kantein) ja YK:n lastenoikeuksien julistuksen suomennoskin on väärennös, mutta kaikenmaailman Martit ja Maijat kyllä saisivat adobtoida lapsia ja auttaa sitten heitä "myöhemmällä iällä valitsemaan omansa seksuaalinen suuntautumisensa" ja tämä kaikki omalla esimerkillä!

Linkki YLE:n TV1:n 20.30 pääuutisiin, jossa Halosen kannanotto: http://areena.yle.fi/ohjelma/8f5983521e91ddd0be854154afb4fc5c