Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terrorismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terrorismi. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. toukokuuta 2015

Kun toimittajapoliisi luo mielikuvaa ja pelottelee kansaa "yksinäisillä susilla"


Kuva MTV:n vinkkimiehistä 28.5.2015.


Olen kokenut liiankin usein sen tunteen, joka välittyi kylmänkalseana, kun katselin tuon Paateron "leppoisan ja leimaavan" eläkehaastattelun. Ei vakuuttanut hänen hokemansa "syyttömyysolettamasta" Jari Aarnion suhteen. Mikäli hän todella olisi kunnioittanut syyttömyysolettamaa, niin olis antanut tämän ennalta leimaavan haastattelun eläkkeeltä ja tuomionluvun jälkeen!

Poliisia on toki uudistettava juu, ettei edes tälläisiä (epäilyjä) pääsisi syntymään ja semminkin tilanteita, että korkea poliisijohtaja istuu tutkintovankeudessa toistavuotta ennen tuomiota.. Asiaa ei paranna poliisiylijohtajan ja luottotoimittajien "leppoista ja humoristinen juttutuokio" - koko kansalle, jossa puhtaasti on lopuilta kyseessä yksilön oikeusturva - valtiota vastaan. Heijastusvaikutukset ovat rankkoja, oli sitten Aarnio syytön tai syyllinen!

Eniten kuitenkin mieltäni jäi askarruttamaan, että kumpi oli ensin "muna vai kana"? Tällä tarkoitan sitä, että MTV:n toimittaja Jarkko Sipilä oli jo aiemmin tänä vuonna pelotellut kansaa "mieleltään häiriintyneillä yksinäisillä susilla". Nyt sen teki poliisiylijohtaja? Kumpi vinkkas kumpaa ja selvää ei saanut erkkikään, että kumpi näistä herroista lopuiltakin söi ja kumman kädestä..

Sen totean jo 30 vuotisella tarkalla ja aktiivisella mediaseurannalla, että kaipaus tuli riippumatonta ja objektiivista mediaa ja sen moniosaajaa. Itselläni on onneksi ollut kunnia muutama tuntea, jotka valitettavasti jo aikaa sitten on mennyt "majan maille"..

Jonkun tahon pitäisi tehdä kiireellä tutkimus siitä, paljonko meillä on vaarallisia pakkohoitopotilaita vapaana, jotka täyttävät Sipilän&Paateron tunnusmerkit "yksinäisestä sudesta" ja ns. vapaana kulkevasta "pommista", joka voi räjähtää milloin vain ja missä vain! Jokelaa ja Kauhajokea tms. herrat tuskin tarkoittivat?

Itselleni tuli selväksi se, miksi Jarkko Sipilän dekkarit ei myy!

Tässä linkki ja osaanottoni jo etukäteen ennen sen katsomista: www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/paatero-vinkkimiehille-poliisin-maineen-putsaaminen-aarnion-jaljilta-vaatii-muutoksia/5132092

Kun "mielikuvitellaan", niin voisihan tuon kolmikon näinkin nähdä.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Suhteet USA:n kunnossako? Yrittäjien viisumit jäissä?? Miksi, jos suhteet ovat kunnossa?


Kauppalehti paljasti tänään:

"Suomalaisyrittäjää ei haluta Amerikkaan"

Ohessa lainaus artikkelista:

"Yhdysvaltain suurlähetystö on yllättäen lakannut myöntämästä viisumeita ja työlupia suomalaisille yrityksille, viestivät maailman suurimmille markkinoille pyrkivien pienyritysten edustajat.

- Viime kuukausina ongelmat ovat kärjistyneet. USA:n lähetystö Helsingissä on täysin yllättäen lakannut viisumien tai työlupien myöntämisen kokonaan, nimettömyyden ehdolla esiintyvä helsinkiläisyrittäjä kertoo.

Pitkään viisumihakemusjonossa ollut yrittäjä pitää asetelmaa "yllättävänä ja outona". Edes paikallisten ihmisten työllistäminen ei ole hakemuksia edistänyt.

Työlupahakemukset Yhdysvaltoihin käsitellään saapumisjärjestyksessä ja vuosittain myönnettävien lupien määrä on kiintiöity. Kiintiöiden täyttymisestä ei ole tietoa, mutta lupien saatavuus on ollut pitkään huonoa.

- Nopeaa kasvua hakevat Suomen toivot eivät ole viisumeita tai työlupia saaneet. Piilaaksoon ja muualle Yhdysvaltoihin olisi halua mennä, mutta kymmenet yritykset hakemuksineen ovat juuttuneet jonoon, toinen vientiammattilainen sanoo.

Kauppalehti pyysi ulkoministeri Alexander Stubbin (kok) kommenttia pulmalliseen tilanteeseen. Torstaina sitä ei saatu.

Syitä ei paljasteta

USA:ssa toimii noin 600 suomalaista yritystä toimipaikkoineen, maahantuojineen ja edustajineen. Ne työllistävät USA:ssa noin 36 000 ihmistä, Finpron edustaja kertoo.

Eteneminen USA:ssa vaatii runsaasti aikaa, työvoimaa ja rahoitusta, joten byrokratialukko mutkistaa asioita entisestään. Työlupaa edellytetään, jos työntekijän on tarkoitus jäädä Yhdysvaltoihin pidemmäksi aikaa.

- Viisumeista ja työluvista on tullut viennin pullonkaula. Lukuisat yritykset ovat aloittaneet liiketoiminnan ja viennin, mutta lupia ei irtoa, turhautunut yrittäjä valittaa.

Yrittäjien mukaan USA:n suurlähetystö Helsingissä ei kerro syitä valitsemalleen linjalle".

(Perjantain Kauppalehti 18.2.2011 klo. 08:49)

Hyvä herra Stubb. Teillä oli reipashenkinen keskustelu eilen eduskunnassa jossa saitte tilaisuuden väitellä Suomen suhteista USA:n ja aivan erityisesti ex. ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sdp) kanssa. Voisitteko palata aiheeseen ja esim. valottaa aihetta edelleen mm. miksi Suomi esim. antaa epäsuorasti tukeaan terrorismia tukeville nettisivustoille, sillä hehän saavat vapaasti julkaista aineistoaan suomalaispalvelimilta!?

tiistai 8. helmikuuta 2011

Suomi tukee terrorismia?

On mielestäni perusteltua syytä esittää otsikkokysymys, kun terroristi Emir Dokku Abu Usman oli suomalaispalvelimelta vapaasti voinut esittää olevansa Venäjän viimeaikaisen lentokenttäiskun takana: http://www.kavkazcenter.com/eng/  Täällä MTV3 kertoi aiheesta, kun ulkoministeri Stubbilta oli venäläistoimittaja aiheesta kysynyt: http://www.katsomo.fi/?treeId=1